Tervetuloa!

Ajankohtaista

Onnistuimme saamaan haluamamme määrän eli 30 lippua Musiikkitalon konserttiin 1.10. Valitettavasti jouduimme tinkimään paikkojen sijainnista ja vapaana oli enää kategerian kolme lippuja.
Syksyn ensimmäinen ja vuoden kolmas jäsenkirje on ilmestynyt ja tapahtumiin voi nyt ilmoittautua.
Nuorten Taiteilijoiden rahasto on Helsingin Porvarillisen Kulttuuriyhdistyksen perustama rahasto, jonka tarkoituksena on tukea nuoria kulttuurin tekijöitä ja harrastajia. Rahastosta tuetaan joka toinen vuosi yksilöitä ja joka toinen vuosi nuorten ryhmiä. Vuonna 2014 apuraha myönnetään nuorten ryhmälle.
Maailmanlaajuisen suursuosion saavuttanut Abba-musikaali Mamma mia sappuu Suomeen. Syksyn esitykset myytiin heti loppuun, mutta onnistuimme saamaan 40 lippua esitykseen torstaina 22.1.2015. Vielä on kuusi paikkaa vapaana ja varattavissa juhannusviikon ajan.
Joudumme peruuttaamaan Suomelinnan retken, joka on suunniteltu keskiviikolle 28.5. vähäisestä kiinnostuksesta johtuen.
Yhdistyksen vuoden toinen jäsenkirje on kolahtanut tänään sähköisesti jäsenten sähköposteihin ja paperisena postilaatikoihin. Kevään ja kesän tapahtumia sisältävässä kirjeessä on monipuolinen kattaus tapahtumia.
HPKY järjestää jäsenen pyynnöstä jäsenistölleen mahdollisuuden tutustua Reino Hietasen näyttelyyn galleria Ortonissa.
Yhdistyksen vuoden toisen jäsenkirjeen mukana oli tarkoitus lähettää hallituksen esittely, mutta ikävä kyllä tämä jäi kirjepostitse lähtevistä jäsenkirjeistä uupumaan. Hallitus pahoittelee tapahtunutta ja laittaa kirjepostilla tuleviin jäsenkirjeisiin esittelytekstin mukaan vuoden kolmanteen jäsenkirjeeseen.
Kaikille lipun Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa esitettävään 39 askelta -näytelmään varanneille on lähetetty postitse liput ja laskut maanantaina 10.3.
Vuoden ensimmäisessä jäsenkirjeessä oli tietoa Outi Pakkasen kanssa järjestettävästä kirjailijatapaamisesta. Jäsenkirjeessä ei vielä kuitenkaan pystytty kertomaan tarkkaa päivämäärää tapahtumalle.
RSS ATOM