Toukokuun jäsenkirje on ilmestynyt

21.5.2015

Kevään viimeisessä jäsenkirjeessä ennen lomia suunnataan katseet jo ensi syksyyn. Luvassa on monipuolinen kattaus erilaisia kulttuuritapahtumia, joista jokainen toivottavasti löytää jotakin omaan makuun ja kalenteriin sopivaa.

Pimenevässä elokuunillassa on mukava nauttia hyvästä musiikista kauniissa ympäristössä, kun Viapori Jazzissa estradille astuu Juha Hostikka ja Dallapé-orkesteri. Suomenlinnassa keskiviikkona 26.8. järjestettävä konsertti on osa Helsingin juhlaviikkojan ohjelmaa. 

Minun Helsinkini -tapahtumasarjassa on tällä kertaa teemana Sibelius, jonka 150-vuotis juhlavuosi on tänä vuonna. Entisen Elokuvateatteri Adamsin tiloihin avautuneessa Kulttuurisalongissa kuullaan ainutlaatuinen musiikkinäytös, jonka yhteydessä saadaan myös nauttia hyvästä ruoasta ja multimediaesityksestä. Tapahtuma on torstaina 3.9.

Teatteritarjonnasta vastaa Ray Cooneyn tämän päivän Suomeen päivitetty Ministeriä viedään. Lauantaina 12.9. on luvassa varmasti naurua ja erinomaisia roolisuorituksia. Rooleissa nähdään mm. Esko Roine, Sari Siikander ja Asko Sarkola. 

Tämä ilta on naisten. Tiistaina 29.9. kokoonnumme Storyvilleen keskustelemaan naisten paikasta yhteiskunnassa kirjailijanakin tunnetuksi tulleen Eveliina Talvitien kanssa. Miehetkin ovat luonnollisesti tervetulleita tilaisuuteen. 

Olavi Virran ja Topi Kärjen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Eino Grön muistelee edesmennyttä läheistä ystäväänsä. Maanantaina 23.11.2015 luvassa on varmasti ikimuistoinen ilta Savoy-teatterissa. Lavalla nähdään myös tangokuningas Jouni Keronen ja tangokuningatar Johanna Debreczeni.

Vielä ennen joulua piipahdamme oopperamatkalla Tallinnaan. Oopperana pääsemme kokemaan Giuseppe Verdin La traviatan. Matkaan sisältyy myös kierros oopperan kulisseissa, mikä on varmasti mielenkiintoinen kokemus! Sunnuntaina on aikaa varattu myös joulutorilla vierailemiselle. 

Kaikki tapahtumat löytyvät täältä tai välilehdestä Tapahtumat

Jäsenkirjeen pääsee lukemaan myös tästä.