Yhdistyksen hallitus
![]() |
Puheenjohtaja Viljami Wiirilinna
''Olen 42-vuotias skandinaavisen muotoilun, elävän kaupunkikulttuurin ja modernin taiteen ystävä. Toimin nyt neljättä vuotta HPKY:n hallituksen puheenjohtajana. Päivätyökseni hoidan opetusalalla toimivan edunvalvontajärjestön hallintoa ja taloutta. Kulttuuririentojen ohella vapaa-ajallani rentoudun mielelläni monipuolisen kirjallisuuden ja musiikin, metsäkävelyiden sekä mökkeilyn parissa. Harrastan myös vaihtelevalla innolla valokuvausta, huonekalujen entisöintiä ja hopeakorujen tekemistä.''
![]() |
Taloudenhoitaja Soila Rantavaara
Olen kirjanpitäjä ja tilitoimistoyrittäjä. Kirjallisuus on ollut tärkeä osa elämääni ja kiireisen elämän pyörteissä on lukeminen tärkeä henkireikä. Poikani trumpetti- ja kuoroharrastusten myötä on kiinnostukseni musiikkiin lisääntynyt entisestään. Ooppera on lähinnä sydäntäni, mutta olen valmis lähtemään kaikkiin mahdollisiin konsertteihin klassisesta musiikista rokkiin. Perheen ja ystävien kesken pidämme myös musiikki-iltoja, joiden aikana löytyy uusia kiinnostavia muusikoita ja yhtyeitä omallekin soittolistalleni. Elävän musiikin kuunteleminen on mielestäni aina hyvästä ihmiselle, vaikka se ei olisikaan juuri sitä ominta musiikkia.
![]() Hakime "Hakki" Arat |
Hallituksen jäsen Hakime "Hakki" Arat
"Olen HPKY:n hallituksen senioriosastoa, vuosimallia –49 ja ollut ikäni HPKY:n toiminnassa. Olen töissä Kansallisessa Sivistysliitossa koulutussihteerinä ja sielläkin ikäni ollut. Näköjään kahta en vaihda. Olen naimisissa Pekkalan Jarmon kanssa ja meillä on kuusi aikuista lasta; kaksi omaani, kaksi Jamin omaa ja kaksi muuten vaan. Ydinperhe on kasvanut kolmessa vuodessa kolmella lapsenlapsella - elämä on taas erilaista, kun pienet ovat kyläilemässä (myös yökylässä) ja syöttötuolit kaivettu esiin. Harrastan sienestämistä, käyn salilla ja vesijumpassa. Olen haka kortinpeluussa ja tykkään olla hyvien ystävien seurassa. Olen nykyisin myös Vanhan Pekkalan “vanha armo” Laukaassa Pekkalantiellä."
![]() |
Hallituksen jäsen Tarja Brandes
Olen HPKY:n seniorijäseniä toisessa polvessa Äitinikin kuului aikoinaan yhdistykseen. Olen mielestäni aika monipuolinen kulttuurin kuluttaja, en tekijä. Luen, käyn teatterissa ja päiväleffoissa sekä kuuntelen mielelläni musiikkia. Muista kulttuurin alueista tuttuja ovat hyvä ruoka ja liikkuminen. Erityisesti nautin kävelystä vedenäärellä rauhoittuen kosken kuohuja tai kevätpuron solinaa kuunnellen. Yritän osaltani tutustuttaa pikku kullanmuruja kulttuurin moninaisiin muotoihin.